Liian täydellinen

Niin hän on... Nimittäin ystäväni. Hän kohta kolmekymppinen sinkkunainen. Vihaan häntä tai ainakin inhoan. Silti hän on ystäväni. Hän on muuten oikein mukava, mutta hänen "täydellisyytensä" ärsyttää mua. Hän valittaa mulle aina, miten elämä on niin vaikeaa ja kaikki menee päin persettä. Oikeasti hän ei tiedä elämän vaikeudesta ja päin persettä menemisestä mitään! Hänellä on monta työtä ja rahan kanssa ei ole ikinä tiukkaa. On auto ja asunto ja elämä muutenkin mallillaan. Silti hän aina itkee ja valittaa mulle kaikesta. Kaikki on aina annettu kuin tarjottimella ja hänen ei ole tarvinnut mitään tehdä minkään eteen. Mulla taas kaikki on aivan toisin perin. Rakkaus asiat eivät hänellä kyllä mene hyvin, mutta sekin on hänen oma vikansa. Minulle on onneksi tuo rakkauden lahja suotu, vaikka oikeastaan mitään muuta ei.

Tiedän, olen kateellinen ystävälleni ja hänen helpolle elämälleen. Sitä hän ei kuitenkaan tiedä, eikä saakkaan koskaan tietää. Akka ärsyttää minua suunnattomasti aina välillä, mutta en tuo sitä julki. On hän sentään ystäväni. Silti kun elämä välillä vähän koettelee hänti pienillä ongelmilla, tunnen suunnatonta nautintoa. Aika ilkeää, mutta saan siitä suurta tyydytystä! Hänen ongelmansa ovat mitättömän pieniä, mutta silti ongelmia. Toivon aina että hänellä menee pieleen ja kun niin käy olen iloinen. Ei sitä koskaan uskoisi, että se "pahin vihollinen" löytyy usein yllättävän läheltä!!!